"Jalkani olivat kuin betonia"


Entisenä myyjänä Inger tietää, miltä väsyneet jalat tuntuvat. Hän on tottunut seisomaan tuntikausia kerrallaan. Muutama vuosi sitten hän koki erilaista väsymystä. Hänen jalkansa tuntuivat painavilta jo lyhyen kävelyn jälkeen. Hän huomasi lehdessä jutun verenkierrosta ja raskaista jaloista, ja kuinka ollakaan, luontaistuote osoittautui hänelle hyväksi ratkaisuksi.

Viininlehdet ja viinirypäleen siemenet edistävät jalkojen hyvää verenkiertoa, joka vähentää väsyneiden ja raskaiden jalkojen tunnetta. Ne voivat myös parantaa jalkojen ihon ulkonäköä.

Vaikea nauttia lempipuuhista 

Usein huomaamme elämän tärkeät asiat vasta sitten, kun menetämme ne. Esimerkiksi vapaus tehdä sitä mitä haluaa tai käydä helposti ruokakaupassa ja kantaa ostokset kotiin. Inger oivalsi tämän muutama vuosi sitten, kun hänen jalkansa alkoivat temppuilla. 

- Olen aina rakastanut kävelyä. Asuinpaikkakuntani on hyvin mäkinen, joten jokainen kauppareissu saa minut hikoilemaan. Hyötyliikunnan avulla pidän itseni kunnossa. Muutama vuosi sitten jalkani alkoivat väsyä, ja liikkuminen ei ollut enää niin hauskaa. Itse asiassa monista asioista tuli minulle haastavia, Inger sanoo.

Puutarhanhoito ja vaellus sekä luontoretket perheen kanssa olivat Ingerin lempiasioita. Niistä oli yhtäkkiä vaikea nauttia, koska hänen jalkansa tuntuivat uupuneita ja raskailta. Se oli Ingerille täysin uutta ja odottamatonta..  

“Minun oli vaikea nauttia lempipuuhistani, koska jalkani uupuivat helposti. Onneksi luin lehdestä jutun naisesta, jolla oli samanlaisia haasteita, ja hän oli saanut apua jaloilleen luontaistuotteesta. Minä päätin tehdä samoin.”

Pelkkää ylämäkeä

- Eräänä päivänä minun oli pysähdyttävä ylämäessä matkalla kotiin ruokakaupasta. Seisoin kädet täynnä ostoksia, liian väsyneenä jatkaakseni matkaa. Silloin ymmärsin, että ongelmalle olisi tehtävä jotain.

- Onneksi törmäsin lehtijuttuun, jossa samanlaisten jalkaongelmien kanssa kamppaileva nainen kertoi, miten luontaistuote oli auttanut häntä. 

Inger tutustui asiaan tarkemmin, ja ymmärsi, että hänen tulisi tukea verenkiertoaan. Jos se ei toimi normaalisti, kudokseen voi kertyä nestettä ja jalat tuntuvat sekä raskailta että väsyneiltä.

Kevyet ja tuoreet jalat jälleen

- Yleensä en käytä luontaistuotteita, mutta minua kiehtoi ajatus, että tämä tuote voisi tehdä jotain jaloilleni. Päätin kokeilla sitä, enkä todellakaan pettynyt. 

Muutamaa kuukautta myöhemmin Inger huomasi selvän muutoksen kävellessään ylös aiemmin liian haastavaksi osoittautunutta mäkeä. Hänen jalkansa olivat kevyemmät ja tuntuivat taas normaalilta.

- Kuvittele, kuinka paljon hyvää yksi pieni kasviuutteita sisältävä tabletti päivässä voikaan tehdä! En edes osaa kehua Venoletia tarpeeksi. Suosittelen sitä lämpimästi ja toivon vain, että tarinani innoittaa myös muita, Inger päättää hymyillen.

Kauniimpi jalkojen iho, vähemmän selluliittia ja jalat, jotka tuntuvat vähemmän väsyneiltä ja raskailta. [col=#20BB8B/Tue jalkojesi verenkiertoa.]

Kiinnostuitko?

Tee kuten Inger ja tilaa Venolet heti