”Aivoni tuntuvat virkeiltä!”


77-vuotias Knud ihmetteli, miksi Sudoku-pelin numerot kutistuivat ja ratkaisun keksiminen kesti kauemmin kuin ennen. Aivotoiminta, näköhaasteet ja heikentynyt kuulo voivat kuulostaa irrallisilta, mutta itse asiassa niillä on paljon tekemistä toistensa kanssa. Tämän Knud ymmärsi lukiessaan artikkelin verenkierrosta.

Ginkgo biloba, eli neidonhiuspuu auttaa ylläpitämään hyvää ikämuistia. Se edistää mikroverenkiertoa, joka on hyväksi näkökyvylle, kuulolle ja muistille.

Näkö, kuulo ja muisti

Knud tiesi, että hänen muisti ja nopeus ei ole kuten nuorilla. Silti hän oli yllättynyt, kun ikä alkoi vaatia veronsa. Hän ei tuntenut itseään oikein teräväksi ja asioiden tekeminen kesti yleensä kauemmin. Ihan kuin monilla muillakin ikäihmisillä, myös hänen näkökykynsä ja kuulonsa olivat vähän heikentyneet.

- Olen aina yrittänyt harjoittaa itseäni sekä henkisesti että fyysisesti. Sudokut ovat hyvää aivojumppaa ja puutarhanhoito pitää lihakseni kunnossa, Knud kertoo.

Kun hänen ystävänsä tarvitsevat apua pensasaitojen leikkauksessa tai polttopuiden tekemisessä, hän auttaa mielellään. Muutama vuosi sitten hän ei vain meinannut oikein pysyä vauhdissa mukana.

- Muisti, kuulo ja näkö… Olin vähän hidas kaikessa ja minusta tuntui, että ikä vie nyt miestä eikä toisin päin.

Aktiivisen elämän kannalta tärkeää ei ole vain liikunta. Myös aivot tarvitsevat harjoitusta. Knudin aivojumppaa ovat Sudoku-pelit.

Kasvit ja verenkierto

Eräänä päivänä Knud huomasi lehdessä mainoksen, jossa kerrottiin verenkierrosta. Aluksi hän ajatteli, että juttu ei koske häntä, mutta huomattuaan, että verenkierto on tärkeää näön, kuulon ja muistin kannalta, hän kiinnostui.

- Koin ahaa-elämyksen, kun luin, että Tempozilin sisältämä neidonhiuspuu edistää verenkiertoa ja on hyväksi kuulolle, näölle sekä muistille. Päätin kokeilla sen toimivuutta, Knud sanoo.

Aivot kunnossa

Käyettyään tuotetta noin kolme kuukautta, Knud huomasi edistyksen. Hän oli hyvin yllättynyt.

- Aivoni tuntuvat virkeämmiltä, melkein kuin olisin taas nuorempi. Jos muut kamppailevat samojen haasteiden kanssa, niin voin kyllä lämpimästi suositella Tempozilia. Sen ainesosat ovat toimineet täydellisesti minulle, Knud sanoo hymyillen.

Älykäs valinta muistin ja aivojen suorituskyvyn tueksi.
Voi edistää myös näköä ja kuuloa.

Kiinnostuitko?

Tee kuten Knud ja tilaa Tempozil heti